Taiteilijaelämää
Avajaisissa oli jännittynyt ilmapiiri. Yleisö odotti malttamattomana, mitä sermin takaa paljastuu ja taiteilijat pompottivat sydäntään pohtiessaan luomustensa saamaa vastaanottoa.

Useaan otteeseen olen joutunut toteamaan, että tunnen sympatiaa niitä luovan tien kulkijoita kohtaan, joiden kytkin on hirttänyt kiinni taiteen raskaan taakan alla.

Ponnistelin itse neljän valokuvan kanssa, ja muutaman viikon ajan elämästäni ne kattoivat niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen elämäni ylitsevuotavasti.

Valokuvasin, tuunasin kuvatiedostoja, tilasin vedoksia, testasin pohjustusta ja vaihtelin kuvien järjestystä. Sekä ulkoinen, että sisältäni puskeva kritiikki oli armotonta. Takarajat tikittivät ja tulosta oli saatava tyrkylle.

Avajaisten koittaessa tilanne oli hallinnassa. Kuvat olivat seinällä tukevasti ja oikeassa linjassa. Valokin tuli kuviin oikeasta kulmasta ja toisti sävyt oikeaoppisesti. Vieraat tervehtivät iloisesti ja tarkkailivat kuviani ja kommentoivat niitä hienovaraisen positiivisesti. Tunnelma lämpeni ja kanssakäyminen muuttui rennommaksi. Kerroin vuolaasti kuvistani, prosessin vaiheista ja yksityiskohtien symboliikasta. Vastailin kysymyksiin vapautuneesti, sillä tunsin tekijän, tiesin teosten taustan ja minulla oli sanoma selvillä.

Galleria oli pullollaan kulttuurin ystäviä. Tutorini, tuo valokuvan syvä tulkitsija, taustatukeni ja alansa vahva vaikuttaja, roikotti kameraansa olkapäällä ja kasteli kuivuneet huulensa helmeilevän juoman turruttavaan huumaan.

”Olen samaa mieltä kanssasi, nuo ovat sarjan parhaat kuvat, mutta tuo ja tuo ovat epätaiteellista paskaa”, julisti tutorini. Kansa kääntyi, väki ympärillä hiljeni ja jännitys ympärillämme kasvoi miltei käsin kosketeltavaksi.

Voisi kuvitella, että ne olisivat olleet raskaita sanoja minulle, mutta sitä ne eivät olleet. Tiedän, että sanojen takana on sydän. Tiedän myös sen, että aidon kritiikin myötä voin kehittyä ja oppia virheistäni.

Ketään en kannusta epäkorrektiin käytökseen, mutta aitoon kritiikkiin kannustan. Oman kokemukseni kautta tiedän, miten vaikeaa on kuviani arvostella. Niin helposti tulee tokaistua pinnallisen hyvää, mutta rakentavalle kritiikille ei löydy oikeita sanoja.

Taiteen tulkintaa ei toki voi rinnastaa kaikilta osin esimerkiksi partiotapahtuman arviointiin. Muistettava on myös se, että ammattilaiset näkevät asiat eri lailla kuin amatöörit, ja tiedostettava on myös se, kuinka tunteet vaikuttavat arvosteluun.



"Alkujännitystä. Kyllä ilme tästä iloisemmaksi muuttui."

Kuva: Minna Kuoppala 2010
Itse olen näyttelyn antiin tyytyväinen. Täydellinen se ei ole, eikä sen tarvitsekaan olla. Monet asiat tekisin nyt toisin, mutta osan pitäisin juuri tuollaisena. Rakentavaan kritiikkiin, kyseenalaistamiseen, oman näkemyksen esille tuontiin ja avoimeen dialogiin tahdon teitä kannustaa.

Ei kaikkien tarvitse omaa näyttelyä pystyttää, mutta rehellisillä mielipiteillä on aina paikkansa. Miksi minua ei loukannut tutorini karkea kommentti? ”Markus, tiedän että pystyt parempaan”, tiivisti tutorini ja minä käänsin tuon lauseen voimakseni!

Kubo